"Se on vain semantiikkaa"

2010-03-27T20:57:55+02:00

Vietin perjantaiaamupäivän Aalto-yliopiston Otaniemen campuksellaan järjestämässä "Yhdistetty avoin tieto Suomessa - Linked Open Data in Finland" -tilaisuudessa, johon oli ilmoittautunut peräti 400 osanottajaa. Ja aika paljon väkeä paikalla olikin, ja miksei olisi ollut: ilmainen tilaisuus, hyvältä ja tärkeältä näyttävä ohjelma ja puhujina muun muassa liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindén ja YLE:n värikäs toimitusjohtaja Mikael Jungner.

Blogauksen otsikko tuli muuten siitä, että professori Eero Hyvösen puhuessa kuiskasin vieressä istuvalle toimittajakollegalle, että näille kavereille ei parane mennä sanomaan, että "sehän on vain semantiikkaa". Hyvönen siis vetää Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteistä semanttisen tietojenkäsittelyn tutkimusyksikköä Secoa.

Mutta asiaan: Tilaisuudessa muun asian ohella myös julkistettiin FinnONTO 2.0 -tutkimushanke, jatkoksi jo muutenkin "Tekesin historian osanottajaorganisaatioiden määrällä mitaten suurimmalle" hankkeelle. Ja varmasti tiedote myös jaeltiin aamupäivän aikana it- ja merkittävämmän muun median sähköposteihin.

Tänään sitten tulin kartoittaneeksi, että kyseinen lehdistötiedote ei näytä menneen missään läpi ainakaan vuorokauden sisällä lähettämisestään. Ja tulin samalla miettineeksi, minkä verran kaiken kaikkiaan itse tärkeiksi kokemistani tiedotetuista asioita jää it- ja toki vielä enemmän muulta medialta kokonaan noteeraamatta, vaikka kaikenlainen "mediaseksikäs" hööhä kyllä ylittää nopeastikin julkaisukynnyksen, vaikka itse asia olisi sitten millainen rimanalitus hyvänsä.

Joten perustinpa lähes samantien mielisomepalvelussani (some: sosiaalinen media) Qaikussa uuden "median" ohITetut (eli samannimisen julkisen kanavan) tällaisia mediassa ohitettuja tieto- ja viestintäteknologia-alan tiedotteita ja uutisoimisen arvoisia tapahtumia varten. Se kävi nopeasti, ideasta toteutukseen paremminkin minuuteissa kuin tunneissa.

Vähän vaikeampaa ja hitaampaa taitaisikin olla kasvattaa kanavalle edes jonkinlainen lukijakunta ja kehittää sille tai jollekin vastaavalle ratkaisulle sitten edes joku ansaintalogiikka:-). Niin, ja tietenkin sisältö, jossa avaintermi on UGC, user generated content. Tulipa testatuksi kanavalle ja Qaikuun liittyminen Facebook-tunnuksella, eikä se ihan toiminut vielä. Eli ennen Facebook-lanseerausta:-) pitää odottaa tuonkin viilaaminen Qaikussa loppuun asti. Aloitin kuitenkin kehitysehdottelun.

Kommentit