Infocrea Oy - Information w. Creativity  | Luovaa tiedonjalostusta

  • yritys
  • palvelut
  • contact
  • blogi
  • english
Home › Blogs › jlahti's blog

Logo ex tempore

jlahti — 9. tammikuuta 2010 - 19:59

Sattui eilisiltana netistä silmään Helene "Digityttö" Auramon kolumni Tivissä, jossa hän kysyy "Onko LinkedInisi kunnossa" ja myös kehottaa tarkistamaan, "onko yrityksesi LinkedInissä".

Joten tulipa sitten tällä hetkellä koirattoman miehen Infocrea Oy lisätyksi samoin tein LinkedInin yritysjoukkoon. Ja kun yrityskuvaus kertoi, että 75-prosenttista kuvausta voisi täydentää logolla, niin syntyi päätös saada aikaan Infocrea-logo.

Ja kun tiedän tietotekniikka-di-poikani olevan kätevä paitsi tekemään, myös asentamaan ja käyttämään isompien softien lisäksi vaikkapa kuvankäsittelyohjelmia, heitin hänelle sähköpostilla pikaidean/ehdotuksen tehdä Infocrea Oy:lle tekstilogo: firman nimestä jollain yleisellä fontilla siten, että pienen alkukirjain i:n piste on vaikkapa punainen. Ajattelin, että siitä voisi sitten kehitellä vaikka jotain animaatioita tms. Ja sitten menin nukkumaan.

Aamulla pojalta oli tullut logoehdotus, jossa i:n pisteen lisäksi myös crea on punaisella. Fontti taitaa olla jotain Timesiä:

Aika kiva noin ex tempore syntyneeksi, eikö:-).

  • jlahti's blog
  • Kommentoi
 

Yhteisöllistä tuunailua

jlahti — 10. tammikuuta 2010 - 13:16

Pyysin kommentteja logosta Qaikun qaikusourcing -kanavalla - ja niitähän on tullutkin, ja ihan varteenotettavia:-)

 
  • reply

Blogimerkinnät

  • Tutkimusrahaa haussa palvelusbisneksen kehittämiseen
  • Mikä on tiedonhallinnan tila Suomessa?
  • Top 10 teknologiatrendiä vuonna 2012?
  • Yksi tälle viikolle luvattu MIT: tuotteistettu palvelu
  • It-alan tapahtumalinkit vanhenevat nopeasti
  • Haastateltavana pitkästä aikaa (todella pitkästä:-)
  • Kyllä minä olen niin mieleni pahoittanut...
  • Kesällä on aikaa leikkiä ja kokeilla
  • Mukava olla mukana mielenkiintoisissa someprojekteissa
  • Sormitietokoneen sormeilua
lisää

Infocrea-Posterous

SIY eli ISOC.FI syyskokous 14.12.2011
51 päivää sitten
Kunnallista avointa lähdekoodia - Tieken Bisnestreffit 9.12.2011
57 päivää sitten
Mobiilia terveydenhoitoa 8.12.2011
57 päivää sitten
Vakavaa harrastamista - eli ProAm-hankkeen startti 2.12.2011
64 päivää sitten
Verkkodemokratiaseuran syyskokous 28.11.2011
67 päivää sitten
 
  • yritys
  • palvelut
  • contact
  • blogi
  • english